10. helmikuuta 2014

Tällä viikolla 07/14

Tällä viikolla pureutuu ajankohtaisiin asioihin aasinsiltojen avulla. ....a. (Oli pakko.)

Sochi-satsi-satsaa

Google nousi otsikoihin männäviikolla olympia-aiheisen doodlensa avulla. Samassa hengessä aloitamme viikon ajankohtaiskatsauksemme kuuntelemalla hieman Pet Shop Boysia. Lemmikkiliikkeen pojat viettivät kesällä 1997 kolme viikkoa Lontoon Savoy-teatterissa otsikolla Somewhere ja nauhoittivat oman cover-versionsa samannimisestä West Side Story -musikaalin kappaleesta. Kappaleen ns. "albumiversio" löytyy Bilingual-levyn uusintapainoksilta ja kestää karvan verran alle 11 minuuttia. Olemme kuitenkin tänään sen verran hätäisiä, että tyydymme noin viiden minuutin mittaiseen singleversioon, joka löytyy mm. PopArt-kokoelmalevyltä.


Videolla on, ilmeisesti ylivoimaisen tärkeistä taiteellisista syistä, ajoittain puhetta ja muita ääniä itse musiikin päällä. Mikäli närästyt tästä helposti, suosittelen allaolevaa PopArt -levyn versiota Spotifystä.


Perjantai 14. päivä

Perjantai 14. päivä on Leevi And The Leavingsin levy vuodelta 1986. Se sisältää muunmuassa hitit Pohjois-Karjala, Kerro terveiset lapsille ja Elämä ikkunan takana ja on myös siitä erikoinen levy, että se tehtiin käytännössä ilman rumpalia, kannuttaja Markku Mattilan erottua yhtyeestä. Tuloksena on levy, jota Wikipedia kuvailee seuraavasti:

 "...voimakkaasti akustinen ja klassinen muuhun yhtyeen tuotantoon verrattuna, mollivoittoiselle tyylille ja ironiattomasti kauniille sanoituksille painottunut."

Tuleva perjantai on myös ystävänpäivä, joten otamme kuunteluun levyltä hieman vähemmän tunnetun romanttisen balladin Mutta viereesi nukahdan.

Minä sinuun merkitsen merkit rakkauden
Tai valon sammutan, jos sun huomaan nukkuvan
Painan syliisi pään sinun toivon heräävän
Ja kanssain valvovan, mutta viereesi nukahdan


 Videolla näkyvä levyn kansikuva liittyy muuten kappaleeseen Kerro terveiset lapsille

Spotify: Leevi and the leavings – Mutta viereesi nukahdan

Mitäs muuta?

Ruostetta ja timantteja tahtoo toivottaa onnea torstaina 40 vuotta täyttävälle Robbie Williamsille. Alla oleva kappale löytyy Williamsin vuoden 2000 levyltä Sing When You're Winning.



Spotify: Robbie Williams – The Road To Mandalay

Ostolinkit



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti